Yhtiöittääkö vai eikö yhtiöittää?

Maatalouden yhtiöittämisestä on ja voi olla tiettyjä hyötyjä. Toiminimimaatilaan verrattuna osakeyhtiö on aina parempi (1.) riskienhallinnan ja (2.) kontrollointimahdollisuuksien kannalta. Lisäksi yhtiöittämisestä voi olla hyötyä (3.) verotuksessa.

Hyöty 1

Riskienhallinnan hyöty johtuu osakeyhtiön rajatusta vastuusta. Osakeyhtiö on vastuussa velvoitteistaan sillä varallisuudella, joka yhtiöllä on. Jos pahin tapahtuu ja osakeyhtiö menee nurin, maksuihin käytetään yhtiön varat. Jos vastaava tapahtuu toiminimimaataloudessa, maksuihin käytetään myös yrittäjän itsensä varat. Osakeyhtiö muodostaa tietynlaisen suojakuoren: sen ulkopuolella olevat yrittäjän henkilökohtaiset varat ovat turvassa yritystoiminnan riskeiltä. Turva edellyttää tietysti, ettei henkilökohtainen omaisuus ole vakuutena yhtiön lainoissa.

Hyöty 2

Osakeyhtiö on kirjanpitovelvollinen. Tämä tietää toiminimeen verrattuna mahdollisesti hiukan lisää paperitöitä. Paperitöiden tuloksena on kuitenkin mahdollista seurata yhtiön taloutta tarkemmin ja tietää reaaliaikaisesti, missä mennään. Näin asioihin voidaan myös puuttua aiemmin, jos niille jotain on tehtävissä. 

Kontrollointimahdollisuuksien paremmuus liittyy myös palkanmaksuun ja yrittäjälle siirtyvän tuloksen säätelymahdollisuuksiin. Toiminimestä yrittäjä ei voi maksaa itselleen palkkaa, osakeyhtiöstä voi. Toiminimestä sen tulos, hyvä taikka huono, myös valuu suoraan läpi yrittäjän henkilökohtaiseen tuloon. Hyvän tuloksen kohdalle sattuessa voi veroprosentti nousta kohtuullisen korkealle. Osakeyhtiössä tulos jää yhtiölle, ja omistaja itse päättää mikä osa siitä on järkevää siirtää itselle.

Hyöty 3

Osakeyhtiömuoto on verotuksen kannalta edullinen tiloilla, jotka ovat kannattavia. Yhtiöittäminen ei ole taikasauva, jolla huonosti menevästä maataloudesta tulisi yhtäkkiä voittoisaa, mutta kannattamattomallakin tilalla yhtiöittämisestä saadaan hyödyt 1 ja 2. Sivubisnesmaatalouteen osakeyhtiömuoto sopii erityisen hyvin.

Verohyötyjä euromääräisessä muodossa on käsitelty ajatuspankin tekstissä ”Verohyödyt irti maatalouden yhtiöittämisestä”.

Maatalousyhtymän perustamisella on myös mahdollista tavoitella verohyötyä. Maksettujen verojen kokonaismäärä putoaa, kun tuloja on jakamassa useampi henkilö. Progression vuoksi kahdesta viisikymppisestä maksetaan yhteensä vähemmän veroja kuin yhdestä satasesta. Yhtymä voi olla joillekin hyvä ratkaisu, mutta osakeyhtiömuotoon liittyviä riskienhallinnan ja kontrolloinnin mahdollisuuksia sillä ei saada. Tulos valuu läpi yhtymästäkin juuri sellaisenaan ilman, että yrittäjä voi siihen vaikuttaa muutoin kuin poistojen määrällä. Eikä pelkästään poistojen vuoksi liene järkevää ryhtyä investoimaan koneisiin.

Yhtymän perustaminen sopii joillekin. Kaikista ei tunnu hyvältä se lopputulos, että omaan toimintaan tulee mukaan muitakin ihmisiä, joilla on yrittäjän kanssa yhtäläinen päätösvalta. Jo valmiiksi yhdessä yrittäville yhtymä sen sijaan voi olla luonnollinen vaihtoehto. Yksimielisten päätösten aikaansaaminen voi olla helppoa – tai sitten ei.

Lopuksi

Kaikkiin tilanteisiin yhtiöittäminen ei ole oikea vastaus. Tällöin selvitysvaiheessa käytettävän asiantuntijan tulee tämä myös suoraselkäisesti todeta, ja etsiä juuri tähän tapaukseen oikeampi ratkaisu.